Varhain viideltä aamurukouksen jälkeen ei enää kannattanut palata nukkumaan koska paaston päättymisen juhlarukous alkaisi moskeijassa jo klo.6.45. Laitoin lasten lahjat valmiiksi esille koska he tykkäävät "nuuskia" niitä heti herättyään. Laittaa myös vipinää kinttuihin moskeijaan lähtemiselle kun on jotain kivaa odottamassa kotona.
Söimme kevyenä aamupalana taateleita, hedelmiä ja tuoremehua erotuksena sille, että paasto on ohi ja saamme taas päivällä syödä. Valmistellessamme lähtöä moskeijaan kuuntelimme monen moskeijan minareeteista kuuluvaa jatkuvaa Jumalaa ylistäviä sanontoja, joita toistelimme myös kävellessämme lähimoskeijaan. Kaikilla kadulla kulkevilla oli yksi ja sama suunta ja sama tarkoitus. Mennä moskeijaan juhlarukoukseen.

Moskeija oli aivan täysi, kun rukoilimme lyhyen juhlarukouksen ja sen jälkeen istuimme matoille kuuntelemaan imaamin pitämää saarnaa minkä jälkeen kaikki halailivat ja poskipussailivat toisiaan hyvää juhlapäivää toivotellen. Tutut ja tuntemattomat. Eräs vanha rouva kaatoi käsiini virkistävää ruusuvettä sekä tarjosi lapsilleni taateleita. Moskeijan ulkopuolella oli vähäosaisia, sairaita ja vammaisia pyytämässä almuja rukoilijoilta. Kävelimme lyhyen matkan takaisin kotiin pysähtyen vähän väliä onnittelemaan ystäviä ja naapureita juhlapäivästä.

Kotona katoin pihalle herkkupöydän sillä aikaa kun lapset pääsivät odotettujen lahjojensa kimppuun. Istuimme pihalla vastaanottamassa sukulaisia ja naapureita, jotka kävivät ohimennen juhlatoivotuksineen istuen hetken syömässä pikkuleipiä.
Koska oli perjantai niin pääsimme taas kohta lähtemään takaisin moskeijaan perjantairukoukseen mikä on tapana rukoilla seurakunnassa. Sen jälkeen olikin siestatirsojen paikka koska varhainen aamuherätys painoi ja ehkä elimistökin oli hieman sekaisin päivällä syömisestä mikä väsytti.

Juhlapäivän kääntyessä alkuiltaan ja vähän viileämpään ilmaan päivän helteestä on paikallisilla tapana lähteä kaupungille kiertelemään ja viemään lapsia huvipuistoihin, sirkukseen, eläintarhaan tai vaikka vain jätskibaariin. Kaduilla on paljon erilaisia kauppiaita myymässä lahjoja lapsille. Pojat ostavat paukkupapaatteja sekä laserpyssyjä, tytöt nukkeja. Kaikilla on uudet juhlavaatteet päällä, kauniit kengät jaloissa ja naisilla juhlavammat huivit hiuksissaan. Perheet kulkevat kaupungilla yhdessä ostaen katukojuista popcornia ja paahdettuja pähkinöitä. Kaikki ovat hyvällä tuulella ja vieraitakin ihmisiä onnitellaan juhlasta. On virallinen pyhäpäivä ja kaikki virastot ja suurinosa kaupoista on kiinni.

Kävimme vielä sukulaisissa missä lapset saivat sediltään lahjaksi rahaa. Papaatit paukkoivat kaduilla ja kaikki lapset olivat niin sööttejä juhlavaatteissaan. Kukaan ei muistanut syödä lämmintä ruokaa vaan herkuttelu jatkui koko päivän. Kujilla naisia käveli pikkuleipälautaset käsissään menossa vierailulle ystävilleen namituliaisin. Moskeijasta kuului illan viimeinen rukouskutsu ja me ajelimme takaisin kotiin oman pihan tunnelmaan. Lasten ei unta ei juuri tarvinnut etsiä pitkän mukavan päivän jälkeen. Seuraavaksi päiväksi suunnittelimme päivällistä lemppariravintolassa, rannalla lumpustelua ja italialaista jätskibaaria. Lisäksi lapset saisivat itse leipoa kakun sekä keksejä. Juhlapyhä kestää kolme päivää ja sitten maahan palaa tavallinen arki pitkästä aikaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti