Pinja juhlatunnelmissa.

Olipas hulinat… on kyllä viime päivät tullut juhlittua niin urakalla, että nyt jaksaa hymyssä suin palata arkeen. Tässä pieni kooste meidän eidistä.

Palatkaamme viime keskiviikkoon. Lähden heti aamusta Helsinkiin viime hetken shoppailuja tekemään. On ostettava lampaan lihaa, taateleita, muutama eid-lahja kavereille ja heidän lapsilleen, mausteita jne.. Otan onneksi pojan rattaat mukaan, sillä takasin tullessa rattaat tursuavat muovipusseja joka puolelta ja ne painavat varmaan tonnin (jos nyt himpan verran liioitellaan). Aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta juuri minun puolelleni bussissa ja hiki vaan virtaa. JANO. Mutta siihen vesilasilliseen on vielä monen monta tuntia aikaa…

Kotiin päästyäni rupean valmistelemaan illan iftaria. Siivoan ja stressaan. Kaikki on vielä täysin rempallaan. Todella toivomalla toivon, että seuraava päivä ei olisi vielä eid… Tulee ilta ja rikomme paaston. Päivystän internetissä jatkuvasti ja sitten vihdoin tulee ilmoitus Saudeista, että uutta kuuta ei näy taivaalla, joten paasto jatkuu vielä torstaihin ja perjantaina olisi eid. H-E-L-P-O-T-U-S-! Saan siis vielä yhden lisäpäivän siivota ja valmistella juhlia rauhassa. Jeshhh!

Torstai. Viimeinen paastopäivä. Herään jo seitsemän hujakoilla tekemään sambuusa-taikinalevyjä pakkaseen valmiiksi, jotta voisin sitten perjantaina tehdä sambuusoita puolet nopeammin. Ennakointi on kaiken a ja o.

Tämän urakan jälkeen siivoan vielä hiukan, paketoin pari lahjaa teen eid-kortteja ja sitten onkin aika suunnata taas Helsinkiin. Siskoni on tulossa meille muutamaksi päiväksi kylään, viettämään eidiä meidän kanssa. Sisko, jota en ole nähnyt yli 11 vuoteen… perhosia vatsan pohjassa.

Olen minuutilleen samaan aikaan junan kanssa asemalla. Yht’äkkiä katseeni löytää iloisen naisen lähestyvän minua ja ennen kuin huomaankaan, olen kovassa rutistuksessa. Vaikka vuodet ovat vierineet, silti tunnesiteet ovat pysyneet vahvoina. Sisko on aina sisko.

Suuntaamme lähimpään mäkkäriin ja katselen vierestä kun lapset ja siskoni mässäävät…oih niin herkulliselta tuoksuvia ranskalaisia…ja kylmää virkistävää limua. Pysy lujana Pinja! Viimeinen paastopäivä!!

Menemme kotiin ja loppupäivä kuluukin jutellessa ja iftaria valmistellessa ja juhlapäivän kakkua leipoen. Kello lyö kahdeksan. Tämän vuoden ramadan on päättynyt. Laitan taatelin suuhuni ja se laukaisee suuren tunnelatauksen sisälläni; kuukauden paasto on kunnialla suoritettu, olen todella iloinen!

Seuraavana aamuna pukeudumme juhlavaatteisiin. Väsään huivia päähän ainakin puoli tuntia… tämä on tarkkaa hommaa.. Onhan sentään eid.. :D

Hyppäämme autoon ja huristamme suurelle urheiluhallille, jossa yksi Espoossa järjestettävistä eidin yhteisrukouksista pidetään. Kadut ovat täynnä koreisiin ja todella värikkäisiin juhlavaatteisiin pukeutuneita muslimeita ja on helppo mennä virran mukana. Ihana yhtenäisyyden tunne. Rakastan eidiä.

Mennessämme sisään urheiluhalliin, kaikille jaetaan muovipussit, joihin jalkineet tulee laittaa. Pussituksen jälkeen siirrymme suurelle tekonurmelle, jossa jo istuskeleekin paljon uskon siskoja ja veljiä. Lapset juoksevat ympäriinsä iloisina ja nauravina. Jopa ihan pienillä vauvoilla on juhlapuvut päällä. Aivan ihana juhlatunnelma!!

Kierrän pienen hali-pusu-kierroksen ystävieni luona ja vaihdan muutaman eid-lahjan ja istahdan sitten siskoni ja ystävieni viereen rupattelemaan ja ihailemaan juhlapukujen loistetta. Kello lyö kymmenen (jolloin rukouksen oli tarkoitus alkaa), mutta ihmisiä vaan tulee ovista lisää ja lisää…tyylikkäästi myöhässä, kuten joka vuosi, joten odottelemme vielä jonkin aikaa (lue: ainakin puoli tuntia), että kaikki ovat saapuneet paikalle ja sitten imaami lausuu rukouskutsun, jolloin kaikki menevät ja muodostavat suorat rivit. Osa naisista ja vanhemmista lapsista jäävät vahtimaan pieniä lapsia rukouksen ajaksi. Rukous alkaa. Puhehälinä loppuu kuin seinään ja keskittyminen siirtyy Jumalaan. Suuri kiitollisuuden ja onnellisuuden tunne valtaa minut. Sisäinen rauha.

Rukouksen jälkeen kaikki käyvät halailemassa ja toivottamassa toisilleen hyvää eidiä. Jopa ei-muslimi siskoni saa halirutistuksen ja pusut poskille tuiki tuntemattomalta. Se aiheuttaa pientä hilpeyttä ja iloa. Sitten lähdemme kotia kohti.

Kävelemme autoille samaa matkaa seinänaapureidemme kanssa ja päätämmekin helpottaa molempien kokkailu-urakkaa jakamalla työn. Naapurimme lupautuivat tekemään lihat, leivät ja riisin ja minulle jäi sambuusoiden, suklaakakun ja salaatin teko. Fare play. Sounds good to me.

Kotona pojat saavat ensin avata eid-lahjansa. Kauan odotettu hetki heille. Olen ostanut itsellenikin pienen lahjan, jonka sujautan päälleni. Se on essu, jossa lukee "Master halal chef". :D

Siskoni rupeaa koristelemaan asuntoa ja rappukäytävää ilmapalloilla ja serpentiinillä. Minä häärään keittiössä. Olen kutsunut paljon ystäviäni mukaan juhlimaan. Parin tunnin sisällä kuitenkin puhelimeni laulaa jatkuvasti peruutusviestejä, jolloin alkaa todellisuus selvitä… vain yksi kutsumistani ystävistä pääsee kylään..

Mutta hätähän ei ole tämän näköinen. Viemme ruoat naapurimme olkkariin ja rupeamme syömään. Pöytä on todella koreana ja täynnä aina vaan ihanampia herkkuja. Puheensorina täyttää ilman. Viereisellä pöydälläni palaa kauniita geelikynttilöitä pienissä laseissa. Useaan otteeseen meinaan epähuomiossa ottaa kynttilälasin käteeni ja juoda siitä.. ”Hot shot” Pinja style.

Myös veljeni, äitini ja mieheni (joka joutui olemaan töissä koko päivän) liittyvät seuraamme hieman myöhemmin. Ruokaa onneksi riittää kaikille. Myöhemmin illalla siirrymme takaisin omaan asuntoomme perheen kesken jatkamaan iltaa. Tänään juhlimme niin eidiä kuin pientä perheen jälleennäkemisen juhlaa. Ilta venyy ja paukkuu, viimeiset vieraat lähtevät kotiin myöhään yöllä ja käymme nukkumaan puolen yön hujakoilla. Ihana päivä kaiken kaikkiaan!

Lauantaina yhdistys, jossa olen mukana, järjestää eid-retken Leikkiluolaan äideille ja lapsille ja ruokailun sen jälkeen mäkkärissä… Minä tosin päätän jäädä kotiin poikieni kanssa ja pitää lepopäivän, jotta jaksamme taas juhlia sitten seuraavana päivänä. Vietämme kotipäivän ja keskipäivällä vien siskoni Helsinkiin pienelle turistikierrokselle. Sitten on aika viedä hänet juna-asemalle ja sanoa hyvästit. Oli aivan mahtavaa viettää eid hänen kanssaan. Uskon sen olleen hänelle myös ainutlaatuinen kokemus kaikin puolin. Halaamme vielä kerran, hän hyppää junaan ja minä suuntaan hieman haikeana takaisin kotiin. Taistelen kovaa flunssaa vastaan koko loppupäivän sitruunateen ja hunajan voimin.

Koittaa sunnuntai. Tee taisi auttaa, sillä olo on jo paljon parempi. Teen perheelleni hieman ruokaa aamupalaksi/lounaaksi. Tänään olen mukana järjestämässä isoja eid-juhlia Espoon Suvelassa. Näitä juhlia on suunniteltu jo pitkään ja tänään sitten nähdään kuis mimmien käy.

Pakkaan tavarat kasaan, puen taas juhlatamineet päälle ja köröttelen autolla kohti Suvelaa. Siellä jo ovatkin kanssasisareni paikalla aloittamassa juhlasalin koristelua. Minä suuntaan keittiöön järjestelemään paikkoja samalla kun muut puhaltavat ilmapalloja, ripustavat serpentiiniä ja järjestelevät juhlasalia. Puolen tunnin kuluttua alkaa ihmisiä ilmaantua paikalle sankoin joukoin. Kaikki ovat ihanan aurinkoisia ja hymyssä suin…

Keittiöön tuodaan jatkuvalla syötöllä lisää erilaisia keksejä, leivonnaisia, juotavaa, sipsejä, kakkuja jne jne. Minun tehtäväni on päivittää tarjoilupöytien tilannetta jatkuvasti. Se käy työstä. En ehdi itse mitään laittaa suuhuni. Se tosin on vain hyvä asia, muuten herkuttelisin aivan liikaa, kuten yleensä juhlissa teen.

Sali alkaa olemaan täynnä juhlijoita, joten nousen pienelle esiintymislavalle ja pidän tervetuliaispuheen. Aika juoksee silmissä pitäessäni keittiötä pystyssä. Juhlasalin puolella naiset juttelevat, vaihtelevat lahjoja, lapset juoksevat ja nauravat. Yksi sisko maalaa lapsille kasvomaalauksia.

Rukousaikaan kokoonnutaan rukoilemaan yhdessä.

On pienen ohjelmanumeron aika. Kaksi ystävääni lukevat lyhyen tekstin ”sisaruudesta Islamissa”, jonka jälkeen on illan yllätyksen aika. Eräs ystäväni on päättänyt lausua uskontunnusten tänään. Juhlissa, kaikkien edessä. Otan häntä kädestä kiinni ja nousemme lavalle.

Esittelen hänet kaikille ja kerron hänelle mitä uskontunnustuksessa sanotaan ja varmistan, että tämä on se mihin hän uskoo. ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Mohamed on Hänen sanansaattajansa”. Hän nyökkää.

Pyydän ystävääni lausumaan perässäni: Ashadu an laa ilaaha illallaah wa ashadu anna Mohamadan rasuulallaah”. Ääni väristen hän lausuu perässäni ja lopuksi me molemmat purskahdamme ilon kyyneliin.

Ummamme (muslimiyhteisömme) on saanut taas uuden jäsenen. Uuden siskon. Ilollani ei ole rajoja. Kaikki naiset nousevat vuorollaan lavalle halaamaan ja toivottamaan uuden siskomme tervetulleeksi ”ummaan”. Kaikilla on tippa linssissä enemmän ja vähemmän. Tällaista pääsee harvoin todistamaan. Allahu akbar! (Jumala on suuri!)

Kun häly on hieman laskeutunut, laulamme yhdessä vielä nasheedin (islamilaisen laulun) ”tala al badru alayna”. Kaikki ovat kovin onnellisia!

Juhlat jatkuvat vielä reilun tunnin tämän jälkeen ja sitten rupeammekin yhteisvoimin siivoamaan. Aivan ihanat juhlat, joista jäi vain ja ainoastaan hyvä mieli. Ensi vuonna uusiksi ehdottomasti!

Tämä oli todella upea ja siunattu kuukausi. On ihana olla muslimi.