Ramadan kareem kaikille!
kyllä tätä jo odotettiinkin... siis siunatun kuukauden alkamista. Erittäin epäjärjestelmällisenä ihmisenä yllätin itseni ja jopa valmistelin Ramadanin alkua :) suuritöisempiä herkkuja pakkaseen, ostosten suunnittelua ja tärkeimpänä: Koraanin opiskelutavoitteet tuli oikein kirjoitettua muistiin.
![]() |
| Opiskelutavoitteet |
Maanantain vastainen yö aloitti paastokauden, viimeisen aterian suhuurin sai syödä puoli kolmen aikaan. Tehdessäni rukouspesua tein samalla paastoaikomuksen tulevalle kuukaudelle, aamunkoitonrukous Fajr tuli suoritettua ihan uudenlaisella hartaudella ja juhlallisissa tunnelmissa.
Ensimmäinen paastopäivä sujui oikein hienosti, vaikka paljon onkin ollut puhetta pitkästä paastoamisajasta, sitähän kertyikin huimat 19,5 tuntia. Aloittelin päivän rauhallisesti lukemalla kirjaa ja valmistamalla lapsille lounasta. Kun illan kokkausstrategia oli valmisteltu, puutelista raapustettu ja olinkin valmis lähtemään kaupungille hankkimaan puuttuvia ruoka-aineita ja ennen kaikkea tapaamaan tulevan siskon kanssa. Olimme vasta puhelleet puhelimessa edellisviikolla ja tapaaminen jännitti kun olin luvannut kertoa islamista ja neuvoa käytännön asioissa, olenhan itsekin suhteellisen "uusi" muslimi. Alhamdulillah - kiitos Jumalalle - kaikki meni oikein hienosti, neuvoin rukouspesun "Wudhun" ja opettelimme rukoilemaan :) InshaAllah keskiviikkona saamme jälleen uuden siskon ummaamme. Mikä ihana aloitus tälle siunatulle kuukaudelle! Allahu Akbar!
| Iftar |
Ramadanin vietto tuntuu usein pyörivän paljon ruoan ympärillä ja koitankin tänä vuonna keskittyä aikaisempaa paremmin henkiseen kehitykseen. Päätin vähentää television katselua ja netissä surffailua - tämän hukatun ajan käytän Koraanin lukemiseen ja opiskeluun. Paastokuukauden päätteeksi voin sitten kertoa miten tämä onnistui ja saavutinko opiskelutavoitteeni.

Hieno bloggaus Sara! Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla kuinka sinun paastosi sujuu! Siunattua paastoa!
VastaaPoistaTervetuloa mukaan Sara ja mukavaa Ramadanin jatkoa ♥
VastaaPoistaSiunattua paastoa täältäkin. Tuohon pöytään oisin mieluusti istunut syömään kanssasi ;)
VastaaPoista